Satujumppa

Tinka- tontun seikkailu
Korvatunturin perheen pienin tonttu Tinka nukkua kyyhötti kammarissaan.
Se heräsi kuuntelemaan hiljaisuutta. Kun mistään ei kuulunut pihaustakaan, Tinka ryömi ovenpieleen, kurkisteli ulos, siristeli silmiään ja höristeli korviaan. Ei kuulunut ei niin mitään.
Tinka ojenteli kankeita jalkojaan ja ravisteli sormiaan, pyöritteli pikkuisia käsiään ja venytti selkänsä niin pitkäksi kuin sai. Se yritti jopa kurottaa taivaalla mataviin pumpulipilviin.
Tinkaa ihmetytti suunnattomasti ympäröivä hiljaisuus, koska ei kuulunut edes linnun laulua. Tinka käänteli päätään puolelta toiselle, jospa se kuulisi jotain. Mutta ei, kaikkialla oli hiiren hiljaista.
Pikkuista Tinkaa hieman pelotti, se ojensi toisen tossunsa varovasti niin pitkälle kuin yletti, siirsi toisen perässä ja hiipi varovasti nurkan taakse kurkkimaan. Ei näkynyt mitään kummallista. Tinka jatkoi hiipimistä, mutta varmuuden vuoksi painui kumaraan ja hiipi kyykyssä niin, ettei siitä kuulunut risahdustakaan.
Yhtäkkiä Tinkan takaa kuului raksahdus! Tinka pomppasi pystyyn, hyppäsi niin korkealle, että löi melkein päänsä puun oksaan. Ja samassa se jähmettyi niille jalansijoilleen ja jäi pelästyneenä kuuntelemaan kuuluiko takaa askelia. Ei kuulunut.
Arkana pieni Tinka litisti itsensä puun runkoa vasten, yritti olla mahdollisimman litteä, ettei pelottava joku sitä näkisi ja se jatkoi etenemistä kyyryssä nenä melkein maata viistäen. Hetken edettyään, Tinka rohkeni sen verran, että jatkoi matkaa hieman jo päätä nostaen pensaiden alla. Se kiersi kivet ja risut, pujotteli niin hiljaa kuin osasi, mutta missään ei näkynyt ketään.
Lopulta Tinka päätti, että se on jo niin iso ja rohkea tonttu, että se voi kulkea reippaasti kahdella jalalla, selkä suorana ja polvea nostaen, tonttulakki aivan taivasta kohti sojottaen. Se rohkeni ihan marssiaskeliin, loikkasi ojan yli, kumartui oksan ali, hiippaili märässä sammalessa varpaillaan ja kun mistään ei kuulunut vieläkään mitään, se pysähteli välillä korviaan höristellen kuuntelemaan.
Loppumatkan Tinka kulki tontuille tyypilliseen tapaan hypellen iloisesti ja se pomppikin valtavia loikkia, kunnes vastaan tuli niin tiheä pensasaita, että sen läpi oli luikerreltava melkein kuin käärme. Tinka sai pujoteltua itsensä pensaan toiselle puolelle ja HUI!
Ensin se pelästyi ja loikkasi valtavan X-hypyn ja valahti sitten pienelle kerälle piiloon tonttulakin taakse, kunnes tajusi, että oli säikähtänyt aivan turhaan! Sen koko perhe ja kaikki ihanat ystävät, olivat pensaan takana piilossa järjestäneet sille hienot syntymäpäiväjuhlat.
Ystävät olivat tuoneet pipareita ja torttuja ja kaikkia tonttujen herkkuja ja Joulupukin muori oli tehnyt valtavan joulupuuron. Pikku-Tinka oli unohtanut omat syntymäpäivänsä joulukiireiden keskellä, mutta kyllä se riemuitsi kun ystävät olivat muistaneet ja yhdessä he söivät ja tanssivat koko loppupäivän.